Ihmiselämässä on monenlaisia lähtöjä. Jotkut ovat alkuja uuteen, toiset jäävät viimeisiksi. Arttu on vanha mies, jonka pieneltä parvekkeelta tarkasteltuna auringonlaskussa on omat värisävynsä. Samaa jalkapallo-ottelua ja hämärtyvää iltaa katselee kadun toisella puolella myös suutariystävä.
– – –
Aamu oli pitkä ja hiljainen. Sellaisia Artun aamut olivat olleet siitä lähtien, kun Leena kuoli. Ei sitä osannut odottaa, kun yli viisikymmentä vuotta oli yhdessä menty. Välillä paremmin, välillä kehnommin. Viimeiset vuodet enimmäkseen kehnommin, kun kummallekin olivat iskeneet omat ikäihmisten vaivat.
Arttu oli pitänyt itseään heistä kahdesta huonokuntoisempana, niin kai Leenakin. Mutta niin vain vaimo kaatui seisovilta jaloiltaan eteisen lattialle roskapussi kädessään, eikä enää noussut. Oli siihen soitettu auttajat ja autot, mutta mitään ei voitu tehdä. Leena vietiin pois muovisuojan sisällä. Oli näyttänyt ihan suksipussilta.
Leenan lähdöstä oli kulunut vasta joitakin päiviä. Arttu totutteli olemaan yksin. Onneksi hän pääsi vielä tuen kanssa liikkumaan kaksiossa, kun oli varovainen. Apuvälineitä oli vuosien varrella lisätty yksi toisensa jälkeen. Tuli kahvat ja kaiteet, liukuestesukat ja lääkedosetit. Eihän tämä helppoa ollut, kun oli riesana tuo happilaitekin.
– – –
Aikuinen tytär tuli käymään. Itki ja keitti kahvia ja hääräsi hermostuneena keittiössä.
– Miten sinä nyt täällä yksin, tytär päivitteli. – Kyllä minä tietysti käyn välillä, mutta kun on noita omiakin kiireitä. En minä ainakaan miksikään omaishoitajaksi voi ruveta.
– Ei tässä kahta vainajaa ole tullut, kyllä minä pärjään. Arttu ärähti ja alkoi yskiä. Yskimisestä ei ollut tulla loppua. Tällaista tämä oli ollut jo monta vuotta, eikä helpommaksi käynyt.
– Niinhän sinä sanot, mutta taitaa olla tyhjää puhetta, tyttö oli tylynä. – Kyllä sinulle laitospaikkaa olisi parasta etsiä.
Arttu sai yskänpuuskansa loppumaan ja veteli lisähappea olohuoneen sohvalla. Hän ei halunnut puhua aiheesta enempää tyttärensä kanssa, vaan kurotti kaukosäätimen ja etsi televisiosta jalkapallo-ottelun.
– Onko sen pakko olla noin kovalla, ethän sinä ole kuuro?
– Samanlainen olet kuin äitisi, Arttu vastasi. – Aina määräilemässä, niin kuin mies ei tässä jamassa jo osaisi omaa elämäänsä elää.
Lopulta tytär sai keittiön siistittyä ja lähti.
– – –
Arttu oli hankala hoidettava. Sen hän tiesi itsekin.
– Mutta minkäs teet, kun et halua olla hoidettavana, Arttu mietti. – Ei minua täällä tarvittaisi ollenkaan. Enkä ole kummoinen ilo enää itsellenikään.
Ajatukset kävivät niin synkiksi, että oli päästävä parvekkeelle. Siellä Artulla oli ollut tapana käydä tupakalla Leenan eläessä. Siitä tupakanpoltosta oli aina noussut kamala myrsky. Elämöintiin olivat osallistuneet sekä äiti että tytär. Olivat paasanneet terveydestä ja varoittaneet nestekaasugrillistä, jota säilytettiin parvekkeen nurkassa.
– Tupakalla olet nuo vaivasikin hankkinut, haluatko vielä tappaakin itsesi tupakalla, tyttö sanoi usein.
Artun teki mieli vastata, että väliäkö sillä enää, miten lähtö tulisi. Mutta ei hän halunnut tieten tahtoen kiusata tytärtään. Tämä tarkoitti hyvää tavallaan, mutta ei nuoresta ihmisestä ollut ymmärtämään, miltä tukehtumaisillaan olevasta vanhuksesta tuntui.
Nyt lähettyvillä ei ollut naisväkeä, ja Arttu sai olla sen suhteen rauhassa. Ongelmana olivat vain tyhjentyneet kätköt. Jostakin olisi saatava lisää tupakkaa, mutta tyttäreltä ei voinut pyytää. Oli hän joskus pyytänyt, mutta tyttö oli järkähtämätön.
Arttu pääsi lopulta parvekkeelle ja nojasi kaasugrillin kulmaan. Oli otettava välillä tukea. Muutaman askeleen matka puutarhatuolille tuntui tänään raskaalta. Lasitetulta parvekkeelta oli hyvät näkymät kapealle kadulle, jonka varrella perhe oli asunut vuosikymmenet. Asunto oli vaihtunut nuorenparin yksiöstä tilavampaan perheasuntoon ja lopuksi kaksioon, josta oli ikkuna sekä sisäpihalle että kadun puolelle. Parasta nykyisessä asunnossa oli kuitenkin näkymä ilta-auringon suuntaan. Kun tuolin asetti sopivasti parvekkeen toiselle seinustalle, siitä saattoi ihailla kesäauringon laskua kadun päässä avautuvat puistikon taakse.
...tarina jatkuu...
.jpeg?auto=webp)
.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)