Konttoripäällikkö Arvo Markkasesta tulee tahtomattaan maasturimies. Valinta vuoden työntekijäksi mullistaa vaatimattoman miehen elämän perustuksia myöten. Muun maailman silmissä entistä kilttiä konttoripäällikköä ei enää ole.
– – –
Arvo Markkasen elämä oli mallillaan. Tyytyväisenä hän hyräili autossaan matkalla työpaikalleen. Reitti oli tullut parinkymmenen vuoden aikana kovin tutuksi. Mitä nyt muutamat lisätyt kaistat ja liikennevalot olivat hieman muuttaneet tuttuja ajorutiineja.
Arvon aamu oli tänäänkin sujunut vakiokaavan mukaan. Puoli seitsemältä hän oli herännyt vaimonsa Sallan viereltä rauhallisessa rivitaloasunnossa lähellä avaraa puistoaluetta, jonka toisen reunan koulussa perheen lapset olivat aikanaan aloittaneet opintiensä.
Nyt ei tarvinnut herätellä ketään kouluun. Pesä oli tyhjentynyt ja talo hiljentynyt. Aamuisin puhetta pitivät vain uutistenlukijat ja radiotoimittajat. Salla ei aamuohjelmista perustanut, vaan nousi ylös vasta miehensä jo lähdettyä. Rouva ehti parturiliikkeeseensä kävellenkin varttitunnissa.
Arvo oli tapansa mukaan keitellyt kahvit, lukenut päivän lehden ja pukeutunut siisteihin housuihin, ruskeaan pikkutakkiin ja raidalliseen solmioon. Vaikka Salla ei miestään muuten hemmotellutkaan, hän huolehti siitä, että tämän päällä oli aina rypytön ja tahraton paita ja että hiukset olivat moitteettomassa järjestyksessä.
– Arvo-hyvä, sinä olet minun parturiliikkeeni elävä mainostaulu, Salla sanoi usein painokkaasti eikä päästänyt miestään edes pihatöihin minkä näköisenä tahansa.
Salla oli hienostunut ihminen, se Markkasen oli aina otettava huomioon.
– – –
Pieni japanilainen auto oli Arvon valtakunta. Enimmäkseen hän ajoi yksin ja nautti siitä. Hän sai valita kuunneltavakseen juuri haluamansa ohjelmat ja laulaakin mukana, jos siltä tuntui.
Arvo oli huomaavainen kuljettaja. Hän sovitti oman etenemisensä joustavasti muuhun liikenteeseen eikä häirinnyt ketään. Muut tuskin kiinnittivät häneen paljonkaan huomiota. Arvo ei etuillut, ei kaahannut, näytti ajoissa suuntavilkkua, pysähtyi rauhassa liikennevaloihin ja suojateiden eteen. Hän ei yllättänyt ketään eikä joutunut itsekään yllätetyksi.
– Tätä on ajonautinto, Arvo ajatteli kääntäessään autonsa keskisuuren teollisuusyrityksen portista sisään.
Pihan poikki ajettuaan konttoripäällikkö Arvo Markkanen pani vilkun oikealle ja sujahti pääkonttorin päädystä autotalliin. Se oli joka aamuinen juhlahetki. Kellarin katettu autopaikka oli haluttua luksusta, sellaista joka saavutettiin vain vuosien uskollisen palveluksen jälkeen – jos silloinkaan.
Markkaselle hallipaikan onni oli suotu yhtä aikaa päällikkötittelin kanssa. Itse toimitusjohtaja Liljeström oli tullut käymään pikaisesti Markkasen työpisteellä suuren maisemakonttorin perimmäisessä kulmassa.
– Kyllä sinun täytyy saada kunnon autopaikka, Markkanen, kun olet nyt oikein päällikkömiehiä, toimitusjohtaja oli päättänyt.
Tänä aamunakin autohalli oli täynnä johtaja- ja päällikkötason kulkupelejä. Markkasen auto oli valikoimassa pieni kauneusvirhe. Se ei ollut tumma, kiiltävä ja ruosteeton. Pikemminkin pieni, haalistunut ja auttamattoman vanhanaikainen. Markkanen sujautti autonsa taitavasti paikalleen betoniseinän ja roskasäiliöiden väliin.
– – –
Mieltymys kirjoihin oli nostanut Markkasen yllättäen toimitusjohtaja Liljeströmin suosioon ja autotallipaikan haltijaksi. Johtaja ei ollut varsinaisesti lukumiehiä, kun taas konttoripäällikkö tunsi niin uusimmat Finlandia-palkitut kuin antikvariaattien aarteet. Pölyisten hyllyjen kätköistä oli löytynyt yllättävä helmi, joka oli nyt toimitusjohtajan työhuoneen lasivitriinissä kunniapaikalla. ”Miehistä parhaat – tarinoita ratsuväkiprikaatin taipaleelta” oli paksu teos, jossa kerrottiin myös Liljeströmin sukulaisten vaiheista.
Sotahistorian käänteet ja Liljeströmien osuus niiden kulkuun olivat tulleet yhtiössä tutuksi kaikille päällikkötasosta ylöspäin. Ääni liikutuksesta väristen toimitusjohtaja oli kiittänyt Markkasta yllättävästä kirjalahjasta.
– Niin se on, Markkanen, että miehuus mitataan vaikeissa paikoissa, johtaja oli lausunut painokkaasti ja laskenut kätensä hämmentyneen Markkasen olkapäälle. – Alakerran autotallissa on vapaana se kapea päätypaikka. Se on sinun.
...tarina jatkuu...
.jpeg?auto=webp)
.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)