Taidemaalari Julius Hirvelän herkät kädet sipaisevat teoksen pintaa ja koskettavat erityisesti naiskuulijoiden sydänten herkkiä kieliä. Harri haluaa lahjoittaa vaimolleen ihaillun taiteilijan mestariteoksen. Taulun matka kotiseinälle ei kuitenkaan etene alkuperäisen suunnitelman mukaan.
– – –
Harrilla oli kaunis vaimo, Milla. Monet muutkin siitä puhuivat, mutta hän ei pannut pahakseen. Olipa vähän ylpeäkin, kun oli onnistunut valloittamaan sellaisen kaunottaren. No, ei hän itsekään mitenkään vastenmielinen ollut, vaikka komeaksi kutsuminen olisi ollut liioittelua. Mahaa tuli vuosi vuodelta enemmän, ja otsan osuus naamataulusta kasvoi. Mutta niin kasvoi tilipussikin – ja perheen asunnon neliöt. Harri eteni urallaan, ja vaimo vaikutti tyytyväiseltä. Tai oli ainakin ollut jouluun asti.
Joulunpyhät pariskunta vietti poikkeuksellisesti kahden kesken. Millan äiti oli tavoistaan poiketen lähtenyt nauttimaan etelän lämmöstä, jonne Harri ja Milla olivat järjestäneet hänelle lentoliput joululahjaksi.
Toisinaan Harrin mieltä vaivasi epäilys siitä, että Milla oli hänen kanssaan enemmän tottumuksesta kuin suuresta rakkaudesta. Lapsistakaan ei enää ollut puhetta ensimmäisten viiden vuoden jälkeen. Milla ei ollut halunnut äidiksi, eikä sellaiseen voi painostaa – vaikka oli Harri kyllä vähän yrittänyt. Hän olisi mielellään vaihtanut autonsa farmarimalliin ja remontoinut pari lastenhuonetta. Kiusalliset ajatukset alkoivat kiertää miehen hikisen otsan takana perheen tilavassa poreammeessa. Vaimo oli lähtenyt jo yläkertaan, sillä hän ei viihtynyt pitkään kylvyssä miehensä kanssa.
– Mutta mitä se on, se sellainen suuri rakkaus? Harri mietti. – Eikö tämä ihan tavallinen rakkaus riitä. Kyllä siinä pitäisi olla omiksi tarpeiksi ja Millankin. Talo ja talous ovat kunnossa, matkoja tehdään ja ostetaan uutta päälle pantavaa. Ei tarvitse kierrätyskeskuksissa kulkea.
Mitä enemmän Harri asiaa ajatteli, sitä varmemmaksi hän tunsi itsensä omasta arvostaan. Kuin vakuudeksi päätelmilleen hän käänsi ammeen porinan kovemmalle. Ärhäkästi vesi pulppusi hänen ympärillään ja roiski vesipisaroita hänen punaiselle naamalleen.
– Nyt ei turhia murehdita, nyt on jouluyö, Harri mietti. Ajatukset kääntyivät yläkerrassa odottavaan kylpypuhtaaseen Millaan.
– – –
Harri oli hangannut itsensä kuivaksi karkealla froteepyyhkeellä. Veri virtasi. Juotuaan lasin kylmää vettä keittiössä hän kiirehti kohti makuuhuonetta. Milla makasi jo omalla puolellaan parisänkyä. Hänen kasvoihinsa heijastui valo kannettavasta tietokoneesta. Iho näytti oudon väriseltä.
– Varo nyt vähän, Milla tiuskaisi, kun Harri hivuttautui omalta puoleltaan lähemmäs häntä. – Olen juuri levittänyt Suvin ostaman avokado-minttu-kasvonaamion. En halua sotkea peittoja.
– Anteeksi, Harri sanoi harmistuneena. – Pitääkö sen olla kauankin?
– Parikymmentä minuuttia. Katson samalla vähän nettiä. Voit hyvin nukkua, panen nappikuulokkeet.
Oli turha jatkaa puhumista. Milla ei enää vastannut, hymyili vain välillä itsekseen. Harri kääntyi seinään päin, ja huolestuneet ajatukset palasivat.
Pariskunta oli ollut naimisissa jo viisitoista vuotta. Siinä ajassa monet asiat ovat tulleet puhutuiksi pohjia myöten. Harri oli huomannut, että hänen juttunsa eivät enää innostaneet Millaa yhtä paljon kuin ennen. Rehellisyyden nimissä Harrin oli myönnettävä itselleen, että eivät vaimonkaan aiheet aina häntä kiinnostaneet. Eikä hän sitä osannut salatakaan. Harrista ei ollut oikein keskustelijaksi, kun alettiin puhua mind fullness -harjoituksista tai aarrekarttojen piirtämisestä. Sellaisia keski-ikäistyvien naisten leikkejä, ei niitä mies voinut tosissaan ottaa.
Onneksi vaimolla oli tämä Suvi, joka jaksoi osallistua tai oikeastaan yllyttikin uusiin harrastuksiin. Harrille olisi kyllä riittänyt vähempikin uudistuminen. Eikä hän olisi pannut pahakseen, vaikka vanhoja keskustelunaiheita olisi paremman puutteessa kerrattu useamminkin. Oikeastaan hänelle olisi hyvin riittänyt, että Milla olisi vielä joskus tullut omasta aloitteestaan hänen kainaloonsa katsomaan edes iltauutiset.
– Joko sinä kohta peset tuon naamion pois? Harri tönäisi varovasti vaimonsa käsivartta.
– Älä nyt tuupi siinä, Milla kivahti ja kohotti toista kuuloketta. – Paremmin vaikuttaa, kun saa olla tarpeeksi kauan. Nuku sinä vain.
Milla ei selvästikään aikonut luopua kasvonaamiostaan eikä nappikuulokkeistaan. Aikansa asioita pyöriteltyään Harri alistui jouluyön ohjelmaan. Tätä se nyt näytti olevan, eikä muuksi muuttunut.
– – –
Joulupäivä valkeni hitaasti, ja sen aamuiset tunnit matelivat. Harri oli tullut yksin aamiaiselle jo pari tuntia sitten, mutta vaimo oli halunnut jatkaa uniaan. Puolilta päivin peiton alta kuului kiukkuinen tuhahdus.
– Kai nyt edes joulupäivänä ihminen saa nukkua niin pitkään kuin tahtoo, Milla kiukustui. – Ota itsellesi jotain. Kaapit ovat täynnä ruokaa. Minä syön sitten, kun herään.
Harri palasi nolona keittiöön ja kaatoi itselleen lisää kahvia. Ruoka ei oikein maistunut. Radiossa soitettiin joululauluja, mutta perheen joulutunnelma oli tiessään.
– Meillä on nykyisin liian vähän yhteisiä harrastuksia, Harri järkeili. – Täytyy keksiä jotain sellaista, mikä kiinnostaa molempia. Tai ainakin Millaa sen verran, että suostuu lähtemään yhdessä jonnekin.
Mietittyään asiaa kolmannen kahvikupin verran ja selattuaan netistä ajankohtaisia tapahtumia pääkaupunkiseudulla Harri keksi vihdoin jotain. Taidenäyttelyjä käsittelevältä sivulta hän huomasi tutun nimen. Julius Hirvelä. Varmasti sama mies, josta hän oli kuullut Millan puhuvan aiemmin syksyllä Suvin kanssa puhelimessa ihailevaan sävyyn. Ystävättäret olivat käyneet miehen näyttelyssä ja menettäneet sydämensä tämän taiteelle.
Hirvelä oli pystyttänyt uuden näyttelyn vanhaan teollisuushalliin, jonka yläkerrassa hän asui muodikkaassa loft-asunnossaan. Tuohon näyttelyyn Harri päätti houkutella vaimonsa.
– Kyllä Milla sitten ilahtuu, kun huomaa, että minäkin olen taiteeseen kallellaan, Harri haaveili. – Ehkä löydämme näyttelystä jonkin sopivanhintaisen teoksen, jonka voin myöhemmin ostaa Millalle syntymäpäiväyllätykseksi.
Harri tunsi itsensä virkistyneeksi. Hänen hyvä tuulensa ei haihtunut silloinkaan, kun Milla lopulta iltapäivällä nousi ylös ja tuli kiukkuisena keittiöön.
– Täälläkö sinä olet kyhjöttänyt koko aamupäivän? Termoskannukin on melkein tyhjä. Minä tarvitsen kahvia, Milla sanoi katsomatta miestään.
– Kyllä minä keitän, istu vain siihen, Harri kiirehti hyvittelemään.
– – –
Oli oikeastaan helpottavaa päästä joulun jälkeen takaisin arkeen. Milla kävi vaihtamassa Harrilta saamansa huivin toisenväriseen ja palautti aamutossut kauppaan. Olivat kuulemma tätimallia. Onneksi matkalahjakortti oli mieleen. Tosin Milla suunnitteli pyytävänsä Suvin matkakaverikseen. Sitä Harri ei ollut suunnitellut, mutta ehkä oli parempi niellä tämä pettymys.
Harria ilahdutti Millan innostus lähteä käymään yhdessä Julius Hirvelän näyttelyssä. Ehkä vaimo aavisti, että puoliso suunnitteli syntymäpäivälahjaa. Harria vähän huoletti, että näyttelykäynti saattaisi käydä kalliiksi, mutta se oli sen ajan murhe. Ehkä taitelijan kanssa voisi sopia osamaksukaupastakin tarvittaessa.
Autossa, matkalla Hirvelän näyttelyyn, pariskunta oli hyvillä mielin. Harri oli pukenut päälleen Millan valitsemat vaatteet. Pikkutakin, housut ja solmion, joita hän ei olisi itse normaalisti yhdistänyt keskenään. Värejä oli runsaanpuoleisesti. Eteisessä Milla oli vielä kiirehtinyt miehensä eteen ja sipaissut tämän harventuneisiin hiuksiin jonkinlaista hiusgeeliä. Outoahan se oli, mutta Harri halusi olla vaimolleen mieliksi.
Hississä matkalla teollisuushallin näyttelytilaan Harri varmisti vaivihkaa peilistä omaa ulkoasuaan. Menetteli. Mutta erityisen tyytyväisenä hän katsoi sivusta sievän vaimonsa profiilia, kun tämä siristeli silmiään ja suipisti huuliaan omalle peilikuvalleen. Kun hissin ovet avautuivat, Milla asteli määrätietoisesti suoraan taitelija Hirvelän juttusille.
– – –
Tervehdyksiä vaihdettiin innokkaasti. Taidemaalari ja Milla antoivat toisilleen poskisuudelmat, mutta Harri tyrkkäsi tiukasti kätensä Julius Hirvelän kouraan ja puristi lujasti. Hän halusi antaa itsestään jämerän vaikutelman. Kuvan miehestä, jolla on varaa ostaa suurempikin öljyvärimaalaus.
– Peremmälle, peremmälle, Hirvelä kehotti. – Mukavaa, että Milla-rouva on tällä kertaa saanut puolisonkin mukaan. Ehkä täältä löytyy jotain sopivaa seinällenne. Katsokaa rauhassa ja kyselkää vapaasti, jos jokin asia kiinnostaa.
– Kiitos vain, taidamme ensin luoda sellaisen yleissilmäyksen, Harri vastasi.
Mutta ei Milla aikonut kierrellä näyttelyssä Harrin kanssa, vaan jäi seisomaan taidemaalarin ympärille kerääntyneeseen vierasjoukkoon. Harri aloitti yksinäisen kierroksen näyttelytilassa ja katseli sivummalta, miten erityisesti naiset näyttivät olevan kiinnostuneempia maalarista kuin seinille ripustetuista tauluista.
Ryhmä seurasi lumoutuneena, miten Julius Hirvelä kääntyi suurikokoisen vartalokuvan puoleen ja alkoi laajoilla kädenliikkeillä sivellä teoksen naisen muotoja, aivan läheltä maalauksen pintaa. Taitelija oli kovin varma käsistään.
Harri tunsi olonsa epämiellyttäväksi. Ainakaan tuota taulua heille ei ostettaisi. Myös hintalaput huolestuttivat. Täältä ei hankittaisi mitään heräteostoksia. Vaikka perheen talous olikin vakaalla pohjalla, mies joutui pohtimaan, oliko suunnitelmassa sittenkään mitään järkeä. Entä, jos hän valitsisi väärin, eikä Milla olisikaan ilahtunut saamastaan lahjataulusta. Siinä menisi paljon rahaa hukkaan. Ehkä Hirvelä suostuisi vaihtamaan taulun toiseen. Parasta kysyä taiteilijan mielipidettä Millalta salaa.
Harri päätti palata näyttelyyn uudelleen yksin.
...tarina jatkuu...
.jpeg?auto=webp)
.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)