Asiakaspalvelupäällikkö Juha on ymmärtänyt pankkiväen tunturiseminaarissa, että arkiroolien kahleista voi vapautua monin keinoin. Vaimokin on innostettava mukaan uudenlaiselle lomamatkalle, jossa aviomies aikoo toteuttaa itseään katusoittajana. Matka saa arvaamattoman käänteen, kun aviovuosien kesyttämä rouva kaivaa muistojensa laatikosta entiset punkkarivaatteet.
– – –
Neljännesvuosisata sitten Minna ja Juha olivat läheistensä hämmästykseksi päätyneet naimisiin. Ei siinä sinänsä mitään kummallista ollut. Kaksi parhaassa naimisiinmenoiässä ollutta yksinäistä oli sattunut sopivasti kohdakkain kesäyössä.
Koko kesän tyttöystävää turhaan etsineen kauppatieteen maisterin ja kavereistaan eksyneen punkkaritytön tiet olivat puistokonsertin päätyttyä kohtalokkaasti leikanneet toisiaan.
Kumpikaan ei ollut silloin enää mikään lapsi, tosin omaa aikuista elämää oli vietetty varsin erilaisissa merkeissä. Juha oli vakiintunut pankkiin, jossa hän oli viihtynyt ensin kesätyöntekijänä lainapuolella ja myöhemmin sivukonttorin asiakaspalvelupäällikkönä. Vastuu ja työpäivät pankkitiskin takana olivat painaneet nuoren miehen hartiat hienoiseen kumaraan, mutta kesäyössä itkevää tyttölasta lohduttaessaan hänen olemuksestaan oli löytynyt uutta miehekkyyttä.
Nuoripari oli kävellyt öisen kaupungin halki Juhan kaksioon, jonka sohvalle Minna oli nukahtanut saman tien.
– – –
Juhan ja Minnan seurustelu oli edennyt vauhdilla, vaikka lähipiiri yritti estellä.
– Oletko sinä, Juha aivan varma, että haluat ottaa Minnan mukaamme oopperajuhlille? Hän ei ehkä ole tottunut sellaiseen musiikkiin, äiti esteli esikoispoikaansa.
Mutta Minna oli tullut jäädäkseen. Punktukka sai pian maltillisemman värin, eikä Minna pannut vastaan, vaikka Juha ohjasi häntä päättäväisesti uudenlaisiin vaatekauppoihin. Etenkin, kun asiallisemmat vaatteet hankittiin pankin asiakaspalvelupäällikön palkkapussista.
Minna ei ollut saanut kodinperintönä sen ihmeempiä periaatteita, mutta hän ymmärsi kyllä arvostaa saamiaan lahjoja. Tosin hän oli oppinut kokemuksesta, että niilläkin oli aina hintansa. Umpirakastunut Juha kietoi Minnan otteeseensa kuin mustekala.
Muutaman vuoden kuluttua punkkarista oli jäljellä enää muutama haalistunut valokuva tyttöaikojen valokuva-albumissa. Senkin Minna piilotti varmuuden vuoksi vaatekomeronsa alimpaan nurkkaan, siistin kenkärivistön taakse. Joskus harvoin, kun Juha oli työmatkalla, vaimo kaivoi kansion esiin ja katsoi hieman kaihoten kuvien villiä menoa. Pikkurouva tuskin tunnisti itseään.
– – –
Vuodet kuluivat, lapset syntyivät, kasvoivat ja kävivät koulunsa. Juhasta ja Minnasta tuli vakiintunut aviopari, vakiintuneine ystäväperheineen. Itse asiassa kaikki sujui vähitellen ilman yhtä ainoaa yllätystä.
Viimeisen lapsen aloitettua opintonsa toisella paikkakunnalla Minna tunsi itsensä yhä alakuloisemmaksi.
– Sinun pitäisi harrastaa jotain, Juha yllytti. – Ota mallia minusta. Vaikka olen pankkimies, ei se estä minua olemasta samalla aikamoinen amatöörisaksofonisti.
– Niinpä, niin. Taas tulee saarna tästä aiheesta, Minna ajatteli.
Juhan harrastus oli alkanut viedä yhä enemmän siitä ajasta, jonka he olivat ennen viettäneet yhdessä. Vaikka edustava rivitalopuutarha oli alun perin ollut juuri Juhan silmäterä, hänellä ei enää ollut aikaa sen ruusuille ja köynnöksille. Nurmikon hän leikkasi hätäpäissään viikonloppuisin ennen keikalle lähtöään.
Noista keikoista sitten puhuttiin koko seuraava viikko. Tarkemmin sanottuna Juha puhui ja Minna kuunteli, tai oli kuuntelevinaan. Olisihan hänkin mielellään harrastanut jotain, mutta Juhalle ei tuntunut mikään sopivan. Erityisesti hän vastusti Minnan valokuvausharrastusta, joka oli hänen mielestään vähintäänkin epäilyttävä.
– Mitä kaikki naapuritkin ajattelevat, kun sinä aina tiirailet ympäristöä kameran linssin läpi. Jos sinulle edes riittäisi kännykkäkamera, mutta kun on oltava noita putkia joka lähtöön.
Vähitellen Minna oli ottanut kameransa yhä harvemmin esiin ja lähti lopulta matkoillekin vain kännykkäkamera mukanaan. No, lomakuvat olivat sitten mitä olivat. Häntä harmitti. Eivät ne lomatkaan kyllä kummoisia olleet. Peräkanaa kuljettiin jossain kuumilla kujilla Välimeren rantakaupungeissa ja istuttiin syömässä tuntikausia. Juha katseli innokkaana ohikulkevia vähäpukeisia turistinaisia, ja Minna seurasi nyreänä vierestä. Ei hänestä ollut enää kilpailemaan nuorten naisten kanssa. Naamasta oli tullut harmaa, ja suupielet olivat kääntyneet alas.
...tarina jatkuu...
.jpeg?auto=webp)
.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)