Kurkilahden Kivan johtohahmon, Antti Lehtosen lähtö korkeammille kentille yllättää koko urheiluväen. Ikuinen kakkosmies Kopra tarjoutuu muistokirjoituksen laatijaksi ja arvelee oman hetkensä tärkeimmissä luottamustehtävissä lopultakin koittaneen. Pääsponsori Mäen Makkaran johtajan suosiosta pyrkivät pääsemään osallisiksi muutkin.
– – –
Mielialat olivat jokseenkin apeat, kun tieto Antti Lehtosen äkillisestä lähdöstä tavoitti ystävät ja tuttavat Kurkilahden Kivan toimistotiloissa. Urheiluseuran toiminta oli kokenut kovan kolauksen.
– Meni sitten kuolemaan, seisovilta jaloiltaan.
– Ei sitä olisi arvannut, sellainen puuhamies.
– Juuri ne eivät osaa huokaista ajoissa.
– Olisihan sitä autettu, jos olisi tiedetty.
Seura-aktiivit ja paikalle sattunut urheiluväki päätettiin koota urheiluhallin kahvion puolelle yhteiseen hiljaiseen hetkeen. Pari pöytää siirrettiin peräkkäin, ja kahvionpitäjä Liisa peitti ne nopeasti melkein puhtaalla liinalla. Kynttilänjalkakin löytyi emännän kätköistä joulukoristelaatikosta. Pöydän ympärillä istuvat miehet katselivat vakavina toisiaan ja ilmavirrassa lepattavaa kynttilää. Aina kun joku astui ulko-ovesta, liekki oli vaarassa sammua.
Urheiluseuran hallituksen varapuheenjohtaja ja nuorisotoiminnan pääkoordinaattori Olli Kopra siirsi kynttilän turvaan termospullon suojaan. Sen hän koki olevansa velkaa Antti Lehtosen muistolle, vaikka ei ollut kuulunutkaan seuran kiistattoman johtohahmon ylimpiin ystäviin. Miesten välillä oli viimeisten vuosikymmenten käyty valtataistelua – toisinaan asemasotana, toisinaan kiihkeiksikin kahakoiksi yltyneenä.
– Jospa minä näin hallituksen varapuheenjohtajana lausun alkajaisiksi muutaman ajatuksen, ennen hiljaista hetkeä. Sitten voimme juoda Liisan tarjoamat kahvit ja avata vapaan sanan, Olli Kopra viritti osallistujat tulevaan. – Pipareitakin näkyy olevan, niistähän Antti eläessään kovasti piti.
Kahvilanpitäjä Liisa nyyhkäisi kuuluvasti ja pyyhki silmiään. Hänen ja edesmenneen Lehtosen välinen salasuhde oli ollut kaikkien hyvin tiedossa ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Jopa Lehtosen vaimo oli vähitellen alistunut tilanteeseen ja melkeinpä ystävystynyt verevän kahvilan rouvan kanssa. Hiljaiseen sopimukseen oli kuulunut, että Liisa huolehti Lehtosen perhekunnan juhlapyhien ja merkkipäivien kahvileivistä.
– – –
Kopra oli valinnut paikan keskeltä pöydän pitkää sivua, läheltä kynttilää. Pöydän päässä olevalle tyhjälle tuolille ei kukaan tohtinut istua. Päätypaikat olivat perinteisesti kuuluneet Antti Lehtoselle. Sitä ei tarvinnut sanoa ääneen, eikä siihen vaikuttanut sekään, että puheenjohtaja oli yleensä aina tullut paikalle viimeisenä ja muita kiireitään valitellen. Kopra katsoi tyhjää tuolia ja selvitteli sitten kurkkuaan. Tuntui yllättävän vaikealta löytää sopivaa sanottavaa. Ikuisen kakkosmiehen mieli oli tunnekuohun vallassa.
– Niin sitten lähti Lehtosen Antti, Kopra sai sanotuksi alkuun. Kuin omaa kömpelöä aloitustaan säikähtäen hän piti pienen tauon ja katseli kynttilänliekkiä. – Tämä on suuri asia Kurkilahden Kivalle. Yhdessä olemme kuitenkin ennenkin selviytyneet vaikeuksistamme, niin kuin viimekesäisten ystävyyskisojen aiheuttamasta suuresta taloudellisesta pettymyksestäkin.
Pöydän ympäriltä alkoi kuulua merkitseviä yskähdyksiä, ja seuran taloudenhoitaja liikahteli rauhattomasti. Kopra huomasi, että nyt ei tainnut olla oikea paikka eikä aika muistuttaa urheiluväkeä ahdingosta, johon puheenjohtaja Lehtosen ylioptimistinen hanke oli ajanut muutenkin tiukoilla olevan talouden.
– Olkoon, ehtiihän näitä, Kopra ajatteli. – Minulla on vielä monta vuotta aikaa korjata kaikki, minkä Antti on sotkenut.
Varapuheenjohtaja Olli Kopra keskittyi kiittelemään lyhyesti Lehtosen vuosikymmenten työtä. Minuutin hiljaisuuden jälkeen päästiin piparikahveille, joita tarjoili äänekkäästi nyyhkyttävä kahvilan Liisa.
– Tässä on paljon järjesteltävää. Antti jättää suuren aukon toimintaan, huokasi nuoriso-ohjaaja Rimpelä. – Minä voisin ottaa hoitaakseni vuodenvaihteen sisähallikisat. On oltava ajoissa liikkeellä!
Nuoriso-ohjaaja kuului niihin innokkaisiin ja koulutettuihin tulokkaisiin, jotka saivat Olli Kopran tuntemaan olonsa epämääräisen huolestuneeksi. Näillä viriileillä nuorilla miehillä oli aivan liikaa ajatuksia, jotka sotkivat tuttuja kuvioita. Palopuheissa vilahtelivat markkinoinnit, somet ja peeärrät, ja niillä kaikilla oli huolestuttavat hintalaput. Puheenjohtaja Antti Lehtonen oli kaikista puutteistaan huolimatta ollut vanhan koulukunnan miehiä, joiden kanssa asiat saatiin lopulta sovittua viimeistään kunnantalon saunassa.
– Annetaan niiden nyt olla. Lehtonenhan on tuskin jäähtynyt vielä, Olli Kopra närkästyi.
– Siis tarkoitan, että hänen muistona on vielä lämpimänä mielessämme. Ei nyt ole kiirettä mihinkään, Kopra kiirehti lisäämään, kun näki Liisan muuttuvan yhä punaisemmaksi.
Kahvit juotiin ja piparit syötiin. Liisa tyhjensi pöydän ja nosti kynttilän hallin ikkunalle, jossa se sai palaa rauhassa loppuun.
– Hittolainen, lippu unohtui! Kopra huomasi ja soitti huoltomiehelle.
Viidessä minuutissa lippu roikkui alakuloisena puolitangossa urheiluhallin edustalla.
– – –
Kurkilahden Kivassa oli aika siirtyä Antti Lehtosen jälkeiseen aikaan. Olli Kopra aloitti sen siirtymällä edesmenneen puheenjohtajan työhuoneeseen. Olihan jonkun tarkistettava, että siellä oli kaikki asianmukaisessa kunnossa. Postiakin oli varmasti avattavana.
– Ei voida jäädä tuleen makaamaan, Kopra perusteli toimiaan itselleen. Juoksevat asiat oli saatava rullaamaan. Kukapa olisi ollut siihen sopivampi mies kuin hän itse, reservin vänrikki.
Varapuheenjohtaja katseli ympärilleen Lehtosen huoneessa. Hän istui korkeaselkäiseen tuoliin ja pyöräytti sen varovasti ympäri. Seinällä oli valokuvia Antista erilaisissa seuran merkkitapahtumissa. Aina yhtä nauravana ja yhtä punakkana. Isokokoinen, karhumainen mies näytti olevan kaikissa kuvissa hyvällä tuulella.
Niinhän Antti oli ollutkin. Kiivasluontoinen mokoma, mutta aina hyväntuulinen! Juuri sitä Olli oli kadehtinut kilpakumppanissaan. Sekin oli toki ärsyttänyt, että Antti oli poikasena lyömätön kaikissa voimalajeissa. Kiekko-, kuula- ja moukarimestaruudet, jopa piirikuntatasolla, olivat nostaneet hänet aktiiviuran päätyttyä seuran johtoon. Ei siinä korkeushyppääjällä ollut nokan koputtamista. Pitkät laihat miehet jäivät Kurkilahden Kivassa lihaskimppujen varjoon.
– Mutta nyt alkaa Kopran aika, varapuheenjohtaja mietti. – Ensin hoidetaan Antti kunnialla hautaan ja sitten pannaan töpinäksi. Ehkä täytyy järjestää joku nopea hallituksen kokous ensin.
Kopran puhelin pärähti soittamaan Säkkijärven polkkaa. Mies säikähti, kuin olisi ollut varkaissa toisen työhuoneessa. Mutta siitähän ei ollut kysymys. Seuran parhaaksi hän oli toimimassa.
– Täällä olen, Antin työhuoneessa, tai entisessä työhuoneessa, Kopra selitti reippaana. – Jonkun on katsottava läpi saapuneet postit ja sen sellaista.
Puhelimen toisessa päässä seuran pääsponsori ja hallituksen pitkäaikainen jäsen Mäen Makkaran toimitusjohtaja selvitteli syntynyttä tilannetta. Kopra kuunteli kiireisen sponsorin puhetulvaa ja nyökytteli kuuliaisesti seinällä roikkuvalle makkarapohatan kuvalle.
– Ilman muuta, ilman muuta, Kopra vakuutteli. – Ajattelin tässä aivan aluksi kirjoittaa Lehtoselle muistokirjoituksen ainakin Kurkilahden Sanomiin. Olisi kovin ystävällistä, jos saisimme panna sen Mäen Makkaran piikkiin.
Puhelu päättyi Kopran vuolaisiin kiitoksiin. Muistokirjoitus saataisiin myös maakuntalehteen, kunhan siinä mainittaisiin Kurkilahden Kivan ja Mäen Makkaran vuosia jatkunut tiivis ja tuloksellinen yhteistyö.
...tarina jatkuu...
.jpeg?auto=webp)
.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)
/1x.jpeg?auto=webp)